Mainos

WWF: Suomen energiankulutus laskee

Suomen energiankulutus kääntyy laskuun, ennustaa ympäristöjärjestö WWF:n tilaama raportti. Syynä ovat teollisuuden rakennemuutos, energiatehokkuuden kasvu ja liikenteen sähköistyminen.

- Energiankulutus on joka tapauksessa kääntymässä laskuun EU:sta tulevien säädösten myötä ja sitä kautta, että laitteiden energiankulutus vähenee, jollei sitten löydetä uusia energiankäyttökohteita, sanoo Gaia Consultingin johtava asiantuntija Iivo Vehviläinen.

Selvityksen mukaan kaikki Suomen tarvitsema energia voitaisiin tuottaa uusiutuvilla energianlähteillä vuoteen 2050 mennessä. Energia tuotettaisiin tuuli- ja vesivoimalla, bioenergialla ja aurinkosähköllä.

Uusiutuvan energian lisäys toisi raportin mukaan myös runsaasti uusia työpaikkoja ja talouskasvua.

WWF:n tilaaman raportin viesti on siis selvästi se, ettei lisäydinvoimaa tarvita. Selvityksen tekijän kanta on kuitenkin varovaisempi.

- Tähän on asiantuntijan vaikea ottaa kantaa. Onneksi ei tarvitse olla niitä päätöksiä tekemässä, mutta kyllä kai laskelmat näyttää, että pärjäämme ihan hyvin ilmankin (ydinvoimaa), Vehviläinen toteaa.

Katso Päivi Mäki-Petäjän juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.