Mainos

Ydinvoima puhuttaa vaalikentillä

Japanin ydinonnettomuus kuumentaa myös puolueiden vaalipuheita.

Vihreät eivät lähde sellaiseen hallitukseen, joka sallii ydinvoiman lisärakentamisen. SDP aikoo päättää kantansa vasta sitten, jos uusi ydinvoimalahakemus jätetään. Kokoomus puolestaan haluaa teettää Suomen ydinvoimaloista turvallisuusselvityksen ennen nykyistenkään rakennuslupien myöntämistä.

SDP:n puoluevaltuusto pui vaaliasetelmia tänään Helsingissä. Puheenjohtaja Jutta Urpilainen haukkui hallituksen vastuuttomaksi ja väitti oikeistolaisen politiikan raunioittaneen koko euroopan.

Pääministeripörssissä Timo Soinillekin hävinnyt Urpilainen, hyökkäsi ärhäkkäästi kokoomuksen mutta myös perussuomalaisten kimppuun.

- Perussuomalaiset jatkaisivat valtion velan ottamista vanhan velan päälle. Soinin tie on Kreikan tie, Urpilainen sanoi.

Samaan aikaan vihreät -päinvastoin kuin tällä vaalikaudella - tekivät lisäydinvoimasta hallituskysymyksen.

- Emme halua osallistua sellaiseen hallitukseen joka sitoutuu tämmöisiä lupia myöntämään, sanoi puheenjohtaja Anni Sinnemäki.

Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen puolestaan esittää MTV:n nettikolumnissa, että nykyisiäkään rakennuslupia ei myönnettäisi ennen Japanin kokemukset huomioivaa uutta turvallisuusselvitystä.

Keskustalainen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen sanoi tänään TV1:n Ykkösaamussa, että Japanin voimalaonnettomuudesta ei tule tehdä liian hätiköityjä johtopäätöksiä.

(MTV3)

Katso Vesa Kallionpään juttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.