Mainos

Yhä useampi ammattikoululainen lähtee vaihtoon ulkomaille

Noin 4 prosenttia ammattikoululaisista lähtee vuosittain opiskelemaan tai työharjoitteluun ulkomaille, kertoo kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO. Suosituimmat kohdemaat ovat Saksa, Iso-Britannia, Hollanti ja Espanja.

Kansainvälisen opiskelijavaihdon suosio on kovassa kasvussa, sillä vuonna 2004 ammatillisen koulutuksen kehittämisohjelmaan Leonardo da Vinciin myönnettiin 623 apurahaa ja vuonna 2006 jo 945 apurahaa.

Eniten vaihtoon lähdetään tekniikan ja liikenteen, sosiaali- ja terveysalan sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon aloilta. Opiskelijavaihto-ohjelmat kestävät keskimäärin kuusi viikkoa.

Suomeen tulee enemmän ammatillisessa koulutuksessa olevia vaihto-opiskelijoita kuin Suomesta lähtee ulkomaille. Vuonna 2006 Suomeen saapui yli 2000 ammatillisessa koulutuksessa opiskelevaa, kun Suomesta lähti ulkomaille noin1900 opiskelijaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.