Mainos

Yhä useampi hakee viinansa Virosta autolla

Suomalaiset kuluttavat yhä paljon rahaa Virossa, mutta matkustajien ostoskori yksipuolistuu, selviää Kaupan liiton tuoreesta selvityksestä.

Parhaiten asemansa suomalaisten matkaajien ostoskoreissa on säilyttänyt alkoholi, jota jopa neljä viidesta suomalaisesta kertoo tuovansa Viron matkoilta.

Alkoholituonti on kuitenkin muuttunut, sillä yhä useampi hakee viinansa Virosta omalla autolla.

Vielä vuonna 2011 autolla Virosta alkoholia kertoi hakevansa reilut 20 prosenttia matkustajista. Viime vuonna prosenttiosuus oli kaksinkertaistunut, jolloin omalla autolla liikenteessä oli 42 prosenttia alkoholia tuoneista.

Itäsuomalaiset tuovat eniten

Hieman yli puolet alkoholia Suomeen tuovista kertoo tuovansa juomat kantamalla tai kuljetuskärryillä ja viitisen prosenttia luottaa matkanjärjestäjien tarjoamiin palveluihin alkoholinkuljetuksessa.

Jopa lähemmäs 70 prosenttia sanoo, että hintataso on melko tärkeä tai erittäin tärkeä syy matkustaa Viroon. Alkoholin hinta on Virossa 60 prosenttia siitä, mitä se maksaa Suomessa.

Kaupan liiton selvityksen mukaan itäsuomalaiset ja ne, joille hinta on merkittävä matkustussyy, tuovat alkoholia autolla useammin kuin muut. Autolla alkoholia hakevat käyttävät ostoksiinsa myös jopa 83 prosenttia enemmän kuin muut.

Keskimäärin 208 euroa

Itä-Suomesta tulevien Viron-matkustajien ostoskori on keskimäärin kaikkein kallein. Itä-Suomen matkustajat käyttävät tuoteostoksiin Virossa ja laivalla keskimäärin 349 euroa per matkustaja.

Seuvaavaksi eniten rahaa käyttävät länsisuomalaiset, 275 euroa per matkustaja ja pohjoissuomalaiset, 213 euroa per matkustaja. Vähiten rahaa käyttävät eteläsuomalaiset, mutta toisaalta he myös käyvät Virossa muita useammin. Kaikista Suomesta Viroon matkustavista jopa 65 prosenttia on eteläsuomalaisia.

Keskimäärin suomalainen matkustaja käyttää Viron reissullaan rahaa tuoteostoksiin 208 euroa.


Makeiset, ruoka, kosmetiikka ja tupakka

Alholin ohella seuraavaksi parhaiten asemansa suomalaisten ostoskoreissa ovat säilyttäneet makeiset, elintarvikkeet, kosmetiikka ja tupakka.

Toiseksi yleisimmäksi tuoteryhmäksi nousivat makeiset, joita kuitenkin vain enää noin 60 prosenttia ilmoittaa tuovansa. Niiden jälkeen tulevat aikuisten vaatteet, elintarvikkeet, kosmetiikka ja tupakka, joita rajan yli tuo tutkimuksen mukaan noin joka kolmas matkustaja.

Joka viides matkustaja ilmoitti tuovansa Virosta lääkkeitä.

Eläkeläiset hakevat Virosta keskimääräistä useammin elintarvikkeita ja lääkkeitä. Lasten kanssa matkustavat sen sijaan ostavat muita useammin vaatteita, elintarvikkeita ja kosmetiikkaa.

Kaupan liiton selvitys perustuu TNS Gallupin tekemään verkkopaneeliin, Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä TAK Oy:n tekemiin rajahaastatteluihin. Rajahaastattelut tehtiin huhtikuusta 2014 maaliskuuhun 2015 yhteensä 4166 laivamatkustajalle Tallinnan ja Helsingin välisellä reitillä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.