Mainos

Yhä useampi lamppu sammuu öisin maanteiden varsilla

Valot sammuvat yhä useammin yöaikaan valtion maanteillä eri puolilla maata.

Tavoitteena on, että aamuyön tunneiksi sammutetaan lopulta viidesosa teiden valaistuksista. Valtion arvellaan säästävän siten noin 1,2 miljoonaa euroa vuosittain.

Lamppuja sammutetaan sellaisilla valtion teillä, joilla öisin ei juuri liiku jalankulkijoita, pyöräilijöitä tai autoja. Tällaisia pimeänäkin turvallisia tieosuuksia on helpompi löytää harvaan asutuilta seuduilta. Esimerkiksi Lapissa valtion teiden valaistuksista sammutetaan öisin 40 prosenttia, kun vastaava luku Uudellamaalla on 10 prosenttia.

Yösammutuksia on kokeiltu jo jonkin aikaa eri paikkakunnilla, ja hanke etenee vähitellen yhä uusiin paikkoihin.

Suomen tieverkon kokonaispituus on yli 450 000 kilometriä, josta valtion ylläpitämiä teitä on noin 78 000 kilometriä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.