Mainos

Yhdelläkään suomalaisella pörssiyhtiöllä ei ole naistoimitusjohtajaa

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa tyrmää tasa-arvoasioista vastaava ministeri Paavo Arhinmäen ehdotuksen, että hallituksen tasa-arvo-ohjelmaan kirjattaisiin tavoite sukupuolikiintiöihin siirtymisestä pörssiyhtiöiden hallituksissa. Kiintiölaki hankaloittaisi pienten yritysten toimintaa eikä puuttuisi siihen epäkohtaan, ettei Suomessa ole yhtään naistoimitusjohtajaa.

Linnainmaan mukaan Suomessa on jo käytössä listayhtiöiden hallinnointikoodi, jonka avulla naisten hallitusjäsenyyksiä on nostettu vuodesta 2008. Mallia on kehunut myös Euroopan parlamentti heinäkuussa.

Listayhtiöiden hallinnointikoodin mukaan hallituksessa on oltava molempia sukupuolia. Jos yhtiö ei noudata tätä suositusta, sen on annettava siitä julkinen selitys.

- Olemme näin saaneet huomattavasti lisää naisia erityisesti suurten pörssiyhtiöiden hallituksiin, koska yritykset eivät halua julkisesti ilmoittaa poikkeavansa tästä käytännöstä. Yritykset tietävät, että hallintokoodi on suositus, käytäntö ja sitä seurataan myös mediassa.

Kiintiölaki vaarantaisi kasvun

Kiintiölaki kohdistuisi lähinnä pieniin listayhtiöihin.

- Näille todellakin pienille yhtiöille, joiden markkina-arvo on 10 - 30 miljoonaa euroa, kiintiölaki olisi listautumisen este, kasvun este ja ehkä halu poistua pörssistä lisääntyisi.

- Meillähän on erittäin suurena ongelmana tällä hetkellä juuri se, että ei ole kasvua, ei tule uusia pörssiyhtiöitä, joten se, että tehtäisiin uusi listautumisen este, joka kohdistuu lähinnä pieniin yhtiöihin, on nyt todella vaarallista. Meidän suurissa yhtiöissä naisten tilanne on muuttunut roimasti.

Todellinen ongelma pysyy

Hallintokoodin tullessa voimaan vuonna 2008 vain 51 prosentilla listayhtiöistä oli yhtään naista hallituksessa, nyt naisia on jo 80 prosentissa yrityksistä.

- Kaikissa suurissa listayhtiöissä on naisia hallituksessa, ja ne niin sanotut puuttuvat naiset ovat pienissä listayhtiöissä.

Todellinen ongelma jää Linnainmaan mukaan kiintiölain varjoon, joka määrittelisi naisten määrän yhtiöiden hallituksessa.

- Ongelmakohta ei ole pörssiyhtiöiden hallitukset. Todellinen ongelma on se, että yhdelläkään pörssiyhtiöllä ei ole naistoimitusjohtajaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.