Mainos

Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs vaihtuu

Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs on vaihtunut viime vuosina tiuhaan. Nykyisen suurlähettilään, Marilyn Waren edeltäjä ehti toimia tehtävissään vain runsaan vuoden.

Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs vaihtuu. Nykyinen suurlähettiläs Marilyn Ware ilmoitti perjantaina jättävänsä tehtävänsä maaliskuun loppupuolella.

Suurlähetystön tiedotteen mukaan Ware palaa Yhdysvaltoihin kotiosavaltioonsa Pennsylvaniaan henkilökohtaisista syistä. Hän ehti toimia Suomessa vajaat kaksi vuotta.

Kyseessä on jo toinen suurlähettilään vaihdos lyhyen ajan sisällä. Warea edeltävä suurlähettiläs Earle I. Mack ehti toimia Suomessa vain runsaan vuoden, kun hän pyysi eroa tehtävästään terveyssyistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.