Mainos

Yksi Ada-koiran auttajista löytyi: "Toki autetaan aina kun voidaan"

MTV Uutiset kertoi eilen omistajasta, joka etsi Ada-koiransa jäistä pelastaneita miehiä. Yksi miehistä on nyt löytynyt.

Riikka And on viikon ajan etsinyt Facebookin kautta kolmea miestä, jotka auttoivat häntä Ada-koiran pelastamiseksi jäistä. Yksi apuaan tarjonneista miehistä oli Matti Palo.

Palo oli Haltialan tilan tuntumassa oman Elli-koiransa kanssa lenkillä, kun hän kuuli avunhuutoja.

– Pistin heti avunhuudot kuultuani juoksuksi, Palo kertoo MTV Uutisille.

Palo kertoo, että hänen takanaan paikalle juoksi toinenkin mies, joka yhteisestä sopimuksesta meni opastamaan paikalle hälytettyä paloautoa.

Palo yritti ensin pelastaa veden varaan joutunutta koiraa kahlaten.

– Riisuin päällishousuni pois, ja lähdin kahlaamaan. Vesi kuitenkin syveni yllättävän nopeasti ja pohjan muta alkoi upottamaan, joten palasin rannalle. 

Lopulta kaksi miestä sai Ada-koiran pelastettua vedestä tukin avulla. Hän kehuu kaikkien osallisten toimineen tilanteessa hienosti.

Palolle tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän on auttanut koiran pelastamisessa.

– 20 vuotta sitten pelastin järven jäältä collien. Toki autetaan aina kun voidaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.