Mainos

Yksi kuoli rekkojen kolarissa

Kaksi rekkaa kolaroi aamulla Valkealassa. Toisen rekan kuljettaja sai surmansa turmassa.

Yksi ihminen sai surmansa kahden rekan kolarissa tänään aamupäivällä valtatie 15:llä Valkealassa. Onnettomuus tapahtui noin viisi kilometriä Tykkimäen liittymästä Anjalankosken suuntaan, kerrottiin Kouvolan poliisista.

Valtatie 15 oli turman jälkeen poikki, ja poliisi ohjasi liikennettä kiertoteitse. Toisesta rekasta lensi tielle paperirullia. Valtatie 15 oli onnettomuuspaikalla hyvin liukas.

Onnettomuuden osapuolina oli täysperävaunullinen rekka sekä rekan vetovaunu eli nuppi. Nupin kuljettaja kuoli.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.