Mainos

Yksineläjän neuvo: Älä erakoidu

Helsinkiläinen Laila Rantio päätyi asumaan yksin avioeron seurauksena 12 vuotta sitten. Lapset ovat jo aikuisia ja asuvat ulkomailla. Aiemmin työelämä piti kiireisenä, nyt vapaa-aika kuluu harrastusten parissa.

Helsinkiläisyksiössä vastassa on iloinen ja tyytyväiseltä vaikuttava nainen. Laila Rantio on elänyt yksin jo 12 vuotta.

– Jäin yksin, kun olin vielä työelämässä. Elämä oli kiireistä, eikä kotona ehtinyt paljon olla. Sitten kun jäin eläkkeelle, olikin paljon enemmän aikaa. Sitten tajusin, että on korkea aika tehdä se, mitä on aina jäänyt tekemättä ja mitä haluaisin tehdä elämässä. Ei ole kyllä tullut aika pitkäksi, vaan aina on löytynyt kaiken näköistä tekemistä, sanoo Rantio.

"Yksineläminen ei ole negatiivinen asia"

THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan yksin asuvilla menee keskimäärin parisuhteessa asuvia huonommin. Tulotasokin jää keskimääräistä pienemmäksi.

Rantio itse ulkoilee, tapaa ystäviään keskustassa, lukee kirjoja ja kirjoittaa omaa blogiaan. Hän rohkaisee toisia yksin asuvia lähtemään liikkeelle.

– Eläkeläisille, ja muille, jotka ovat päivisin kotona, on paljon tilaisuuksia, jotka ovat ilmaisia tai sitten ihan muutaman euron hintaisia. En sanoisi, että täällä Helsingissä tulee aika pitkäksi - jos vain haluaa, niin löytyy tekemistä ihan pienellä rahalla. Yksin elävälle on tärkeää, että lähtee ihmisten joukkoon eikä erakoidu, hän sanoo ja naurahtaa iloisesti.

Yksin elävien etuja ajamaan on perustettu vuonna 2009 jopa oma yhdistys Suomen yksinelävät. Rantion mukaan yhdistys onkin tarpeen, sillä monet yksinäiset eivät halua pitää ääntä itsestään tai tilanteestaan. 

– Minä en koe, että yksineläminen olisi negatiivinen asia. Mutta joku voi kokea, että on epäonnistunut, kun ei ole löytynyt elämänkumppania. Mutta ei se pelkästään huono asia ole. Jos talous on jotenkin kunnossa, voi harrastaa ja matkustella ja tehdä mitä haluaa. Päätökset voi tehdä itse, eikä tarvitse mitään kompromisseja tehdä, eikä neuvotella, että mitä nyt tehdään ja minne mennään, sanoo Rantio.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.