Mainos

Yksiössä räjähti Helsingissä, asukas kuoli

Räjähdys oli niin voimakas, että se lennätti kaikki asunnon ikkunat kadulle. Poliisin mukaan on mahdollista, että kyseessä oli kaasuräjähdys.

Keski-ikäinen mies kuoli kerrostaloyksiönsä räjähdyksessä ja sitä seuranneessa tulipalossa saamiinsa vammoihin Helsingin Puotilassa aamupäivällä.

Palokunta sai hälytyksen Rusthollarinkujalle kello 11.24. Kaasuverkossa olevan pienkerrostalon yksiössä oli sattunut voimakas räjähdys, jota seurasi raju tulipalo.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle yksiössä ei ollut ketään. Asukas löytyi porraskäytävästä. Naapurit olivat jo ehättäneet sammuttamaan miehen palavia vaatteita vedellä. Mies sai pahoja palovammoja, mutta oli kuitenkin tajuissaan, kun hänet vietiin hoitoon. Hän kuitenkin kuoli myöhemmin.

Yksiö tuhoutui täysin räjähdyksessä ja sitä seuranneessa tulipalossa. Räjähdys oli päivystävän palomestarin Kimmo Tuomisen mukaan niin voimakas, että se lennätti kaikki asunnon ikkunat kadulle. Tuomisen mukaan talon muille asukkaille ja asunnoille ei koitunut palosta pieniä savuhaittoja lukuun ottamatta muuta vahinkoa.

Poliisin mukaan on mahdollista, että kyseessä oli kaasuräjähdys. Rikoksen mahdollisuutta ei kuitenkaan vielä suljettu pois.

Kaasuräjähdykset ovat hyvin harvinaisia. Helsingin pelastuslaitoksen arvion mukaan niitä on tapahtunut kymmenen vuoden aikana vain muutama.

Helsingissä siirryttiin 90-luvulla vetypitoisesta kaupunkikaasusta maakaasuun, minkä jälkeen onnettomuuksia ei ole tapahtunut juuri lainkaan.

- Kaasuräjähdys on hyvin poikkeuksellinen tapahtuma, ja normaalikuntoisilla laitteilla niitä ei tapahdu ollenkaan, sanoo Gasum Paikallisjakelun, entisen Suomen Kaasuenergian toimitusjohtaja Jarko Alanko.

Alangon mukaan kaasunjakelu oli tänään normaalisti käynnissä koko alueella ja laitteet toimintakunnossa. Taloyhtiön kaasuventtiili laitettiin räjähdyksen jälkeen tilapäisesti kiinni, mutta jakelu aloitettiin myöhemmin uudelleen samana päivänä.

Viime aikojen tunnetuin kaasuonnettomuus sattui tämän vuoden tammikuussa Kansallismuseossa, kun rikkoutuneesta maakaasuputkesta vuoti kaasua viemäriverkoston ja lattiakaivon kautta komeroon. Kaasu syttyi ilmeisesti sähkökaapista tulleesta kipinästä, ja räjähdyksen seurauksena muun muassa arvokas hopeanäyttely vaurioitui. Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.