Mainos

Yksityinen hoitoala karsastaa MRSA-potilaita

Sairaalabakteeria kantavat potilaat kärsivät epätasa-arvoisesta kohtelusta. MTV:n uutisten mukaan MRSA-tartunnan saaneen potilaan voi olla vaikea saada esimerkiksi jatkohoitopaikkaa. Potilailla on ollut ongelmia myös kuntoutukseen pääsyssä.

Johtava ylilääkäri Tuuli Löfgren Kangasalan terveyskeskuksesta kertoo, että esimerkiksi yksityiset hoitokodit ja kuntoutuslaitokset karsastavat MRSA-potilaita.

- Kyllä meillä on terveydenhuollossa pysähdyttävä pohtimaan, mitkä ovat pelisäännöt tämän asian suhteen. Saavatko nämä potilaat esimerkiksi yhtä tasa-arvoisesti jatkohoitopaikkoja kuin muut potilaat, pohtii Löfgren.

Löfgrenin mukaan viime aikoina on tullut ilmi tapauksia, joissa MRSA-potilaiden pääsy esimerkiksi jatkohoitopaikkaan on kestänyt tavallista kauemmin. Myös omaisilta on tullut jo valituksia viiveisiin liittyen.

- En usko, että heillä jää hoito toteuttamatta MRSA:n takia, mutta viiveet ovat olleet kieltämättä pidempiä näiden asiakkaiden kohdalla, Löfgren sanoo.

MRSA-potilaiden hoitaminen ja tartuntojen ennaltaehkäisy vaatii sekä aikaa että rahaa. Esimerkiksi potilaiden testaaminen aiheuttaa kustannuksia. MTV:n uutisten mukaan moni kunta säästää näissä kuluissa ja saattaa jopa laiminlyödä ehkäisytyön kokonaan.

Katso Tuula Malinin raportti Kangasalasta (Seitsemän uutiset 20.3.2009)

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.