Mainos

Yksityispuolelta ei riittäisi apua terveydenhuoltoon

Myös henkilöstövuokrausfirmoilla on sellaiset periaatteet, että lakonalaisiin töihin ei väkeä välitetä.

Yksityiseltä puolelta ei voi odottaa juuri apua, jos julkinen terveydenhuolto ajautuu hoitajien työtaistelun vuoksi kaaokseen.

- Yksityisen ja julkisen terveydenhuollon kokoero on jo niin valtava, että yritysten ja järjestöjen tuella ei pystyttäisi paikkaamaan kuin murto-osa tarpeesta, sanoo toimitusjohtaja Antti Mähönen Terveyspalvelualan Liitosta.

Julkinen puoli on selvitellyt joidenkin jäsenyritysten kanssa ostopalvelumahdollisuuksia. Joillakin leikkauksilla pystyttäisiin ehkä painetta hiukan lievittämään, mutta avun merkitys olisi hyvin vähäinen. Työtaistelu kohdistuu rajusti esimerkiksi tehohoitoon, synnytyksiin ja syöpähoitoihin, joita ei ole yksityisellä puolella lainkaan.

Vuokratyötä ei välitetä lakonalaisiin töihin

Mähösen mukaan yksityispuoli on mitoittanut henkilöstönsä normaalitilanteen mukaan, eikä sitä kovin helposti pystytä lisäämään. Kaikkialla maassa yksityisiä palveluja ei edes ole. Jonkin verran apua voitaisiin ehkä tarjota pääkaupunkiseudun lisäksi lähinnä suurissa kaupungeissa Turussa, Tampereella ja Oulussa, joissa kapasiteettia on keskimääräistä enemmän.

Yritysten ja järjestöjen hoitajat eivät voi auttaa, koska heitä tarvitaan normaaliin työhön. Mähönen ei myöskään usko, että järjestäytyneet työntekijät lähtisivät tekemään lakonalaista työtä, vaikka sairaalat yrittäisivät houkutella heitä omiksi työntekijöikseen.

Henkilöstövuokrausfirmat eivät kuulu Terveyspalvelualan Liittoon, mutta niilläkin on sellaiset periaatteet, että lakonalaisiin töihin ei väkeä välitetä. Ainakin jotkin vuokrafirmat ovat Mähösen mukaan jo kantansa selvästi ilmoittaneet.

Yksityisen puolen osuus vain 15 prosenttia

Terveyspalvelualan liittoon kuuluu 220 yritystä ja järjestöä. Niiden palveluksessa on kaikkiaan 16000 työntekijää, joista noin 5000 on vastaavan koulutuksen saaneita kuin työtaisteluun osallistuvat hoitajat. Kaikkiaan yritysten ja järjestöjen osuus terveyspalvelualan henkilöstöstä on noin 15 prosenttia.

Yritysten ja järjestöjen hoitajien palkoista päästiin sopuun jo reilu viikko sitten. Lähtöpalkat ovat olleet parin viime vuoden aikana keskimäärin yhtä suuria, mutta yksityisellä puolella on ollut anteliaammat kokemusvuosiportaat kuin julkisella puolella.

- Nyt yksityisten sopimuksessa satsattiin enemmän alkupalkkoihin, joten ne ovat nyt selkeästi paremmat kuin kunta-alan sopimuksessa, Mähönen sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.