Mainos

Yle: Halosen suosio laskenut

Vasemmiston presidenttiehdokkaan Tarja Halosen kannatus on uusimman mielipidetutkimuksen mukaan selvästi laskenut kuukauden takaisiin lukuihin verrattuna.

Ylen Tv-uutisten Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan Halonen saisi nyt 52 prosenttia äänistä, kun vielä joulukuussa suosioksi mitattiin 58 prosenttia.

MTV:n vaaligallup kertoi eilen, että Halosen kannatus on laskenut, mutta että hänet valittaisiin kuitenkin edelleen ensimmäisellä kierroksella 55 prosentin kannatuksella.

Vaalien toinen kierros näyttää aiempaa todennäköisemmältä myös siksi, että viimeisimmän tutkimuksen mukaan lähes kolmannes äänestäjistä ei ole vielä päättänyt kantaansa.

Kakkossijasta käydään yhä tasaväkistä kamppailua. Kokoomuksen Sauli Niinistö on ohittanut niukasti keskustan Matti Vanhasen. Sauli Niinistön kannatus on noussut 18 prosentista 20:een. Vanhasen osuus on laskenut prosenttiyksiköllä 18 prosenttiin.

Pienempien puolueiden ehdokkaista suosiotaan ovat kasvattaneet perussuomalaisten Timo Soini ja vihreiden Heidi Hautala. Molempien kannatus on noussut neljään prosenttiin.

Kristillisten Bjarne Kalliksen, RKP:n Henrik Laxin ja sitoutumattomien Arto Lahden kannatus on pysynyt yhdessä prosentissa.

Taloustutkimus Oy:n mielipidemittauksessa haastateltiin puhelimitse 1582 äänioikeutettua. Virhemarginaali on 50 prosentin tasolla kolme prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen.

Äänestysaktiivisuudeksi arvioidaan 80 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.