Mainos

Yle irtisanoo 100-200 henkilöä

Yleisradio irtisanoo 100-200 henkilöä vuoteen 2008 mennessä. Eläkkeelle siirtyy 370 henkeä.

Yleisradio vähentää henkilöstöään usealla sadalla nykyisestä 3600:sta. Yhtiö irtisanoo säästösyistä 100-200 henkilöä vuoteen 2008 mennessä. Lisäksi eläkkeelle siirtyy 370 henkeä.

Yhtiö pyrkii samaan taloutensa tasapainoon vuoteen 2008 mennessä myös muilla säästötoimilla. Muun muassa tuotantoa tehostetaan ja keskusjohtoa uusitaan. Lisäksi säästöjä haetaan sopimusmenoissa.

Henkilökunnan vähennyksissä otetaan huomioon se, että noin 370 yleläistä saavuttaa eläkeiän vuoteen 2008 mennessä. Tämä pyritään hyödyntämään mahdollisimman hyvin, sanoo toimitusjohtaja Mikael Jungner, joka esitteli hallintoneuvostolle selvityksensä talousremontista.

Jungner: Ongelmia ei ratkaista lupamaksuja nostamalla

Jungnerin mukaan Ylen ongelmia ei ratkaista lupamaksuja nostamalla, vaan vähentämällä menoja. Jungner painotti tiedotustilaisuudessa pitävänsä tärkeänä, että kansalaiset saavat laadukasta palvelua.

Siksi irtisanomisten kärki kohdistuu hänen mukaansa enemmänkin keskusjohtoon ja tukitoimiin, ei niinkään ohjelmien tekijöihin.

Hallintoneuvoston puheenjohtaja Mika Lintilä muistutti, että Yleisradio ei ole maksimoimassa liiketaloudellista voittoa. Talo on tarkoitus pitää hänen mukaansa toimintakunnossa.

Talous tasapainoon kolmessa vuodessa

Yhtiön tervehdyttämisohjelmalla tavoitellaan talouden tasapainoa vuoteen 2008 mennessä.

Ylen tämän vuoden tappion on laskettu olevan noin 45 miljoonaa euroa. Viime ja toissa vuonna tappiota kertyi rahoituserien jälkeen yhteensä yli 100 miljoonaa euroa.

- Yksityiskohtaista A4-listaa ei vielä päätetä, mutta maanantain jälkeen pitäisi olla yhtiöllä, omistajalla ja julkisuudella selvä näkemys siitä, millä toimilla Yleisradio tasapainottaa taloutensa, Jungner sanoi.

Säästöt koskevat koko taloa

Yleisradio kertoi uutisissaan, että yhtiössä arvuutellaan kiihkeästi säästökohteita. Irtisanomisten on epäilty koskevan vuoroin urheilua ja vuoroin aluetoimituksia. Jungner otti spekulointeihin kantaa sanomalla, että alueradiot säilyvät ja urheilussa taas on edessä huippuvuosi neljine arvokisoineen.

Jungner torjui jo perjantaina Taloussanomissa ajatuksen TV2:n myymisestä, jota on esittänyt ainakin Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen.

- Digimaailmassa Ylellä on kahden kanavan sijaan viisi kanavaa. Kanavia ei ainakaan vähennetä, Jungner lupasi.

Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Mika Lintilä kertoi MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa, että Yleisradion taloudellinen ahdinko selittyy tapahtuneilla toimilupamaksujen poistumisella. Tällä hetkellä kahden verkon eli sekä analogisen että digitaalisen verkon ylläpitäminen tuovat jonkin verran lisäkustannuksia.

- Myös tämänhetkinen kulurakenne on liian raskas tulorahoitukseen nähden, Lintilä sanoo.

(MTV3-STT)

(Yhdeksän uutiset 05.09.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.