Mainos

Yle: KRP selvittää Kaikkosen toimet

Keskusrikospoliisi ryhtyy selvittämään keskustan kansanedustajan Antti Kaikkosen toimia Nuorisosäätiössä, kertoo Yleisradio. KRP ei ole vielä aloittanut varsinaista rikostutkintaa.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen on saanut keskustataustaisesta Nuorisosäätiöstä mittavia palkkioita. Nuorisosäätiö maksoi eri teitä puheenjohtajalleen Kaikkoselle jopa 20 000 euroa vuodessa, kertoo Helsingin Sanomat.

Kaikkonen osallistui muun muassa säätiön omistamien kiinteistöyhtiöiden hallinnointiin.

Säätiön Kaikkoselle maksamat korvaukset olivat lehden mukaan yleiseen tasoon nähden huomattavia.

Ainakin yhdestä asuntoyhtiöstä Kaikkonen on saanut kokouspalkkioiden lisäksi kuukausipalkkaa.

Mahdollisessa poliisitutkinnassa selvitetään, onko Kaikkonen syyllistynyt luottamusaseman väärinkäyttöön.

KRP odottaa Nuorisosäätiötä ja yli kymmentä muuta säätiötä koskevia selvityksiä, joita Patentti- ja rekisterihallitus sekä Raha-automaattiyhdistys parhaillaan tekevät.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.