Mainos

Yle: Kymmenille Ässien ja TPS:n kiekkojunnuille häkämyrkytys

Viime viikolla kymmenet jääkiekkojuniorit saivat häkämyrkytyksen pelattuaan Kokemäen jäähallissa. Häkävuodon aiheutti viallinen jäänhoitokone, kertoo Yle Satakunta. Häkävuodolle altistui ainakin TPS:n ja Ässien junioreita.

Pelaajat kärsivät huimauksesta, päänsärystä ja pahoinvoinnista. Ensimmäiset oireet havaittiin jo viime viikon alkupuolella Kokemäellä leirillä olleilla TPS-junioreilla. Aluksi häkämyrkytystä ei osattu epäillä.

Lauantaina samankaltaisia oireita havaittiin myös Ässien pelaajilla, jotka kohtasivat TPS:n Kokemäen hallissa.

Jäävuoroja hoitavalle taholle tieto oireista tuli perjantaina, jonka jälkeen hallin ilmastointia tehostettiin.

Häkämyrkytyksen syyksi paljastui tänään kaasutinvika jäänhoitokoneessa. Hallin häkäarvoja seurataan tällä viikolla tehostetusti palokunnalta lainaksi saadulla häkämittarilla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.