Mainos

Yle: Lakifirmat teettävät opiskelijoilla palkatonta työtä – uhkaillaan uran loppumisella

Suomessa toimivat juristifirmat teettävät oikeustieteen opiskelijoilla usein palkatonta työtä, uutisoi Yle. Uutinen perustuu Suomen Lakimiesliiton tekemään kyselyyn.  

Tänä syksynä toteutettuun kyselyyn vastasi Ylen mukaan vajaat sata opiskelijaa. Heistä joka toinen oli joko tehnyt palkatonta työtä tai saanut tarjouksen palkattoman työn tekemisestä. Moni kertoi myös suostuneensa palkattomaan työhön, koska työkokemusta oli pakko saada.  

Lakimiesliiton opiskelija-asiamiehen mukaan joitakin palkatonta työtä tehneitä opiskelijoita on myös uhkailtu. Heidän uransa on esimerkiksi uhattu olevan ohi, mikäli he ottavat palkattoman työsuhteen tiimoilta yhteyttä ammattiliittoon.  

Lakimiesliitto tuomitsee jyrkästi palkattoman työn teettämisen, jota usein kutsutaan harjoitteluksi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.