Mainos

Yle lupaa selventää digitiedotustaan

Yleisradion hallituksen puheenjohtajan Hannu Olkinuoran mukaan eilinen keskusdigibokseja koskenut päätös oli pitkään harkittu. Kaikkia prosessi ei kuitenkaan tyydytä.

Yleisradion eilinen päätös sallia keskusdigiboksit on aiheuttanut päänvaivaa monissa taloyhtiöissä eri puolella Suomea. Isännöintiliitto on kehottanut taloyhtiöitä malttiin, jotta päätöksen sisältö ja seuraukset saataisiin ensiksi kunnolla selvitettyä.

Yleisradion hallituksen puheenjohtajan Hannu Olkinuoran mukaan Yle aikoo panostaa tiedotukseen.

- Yleisradio keskittää nyt kaikki voimansa siihen, että tämän asian ymmärtäminen ja käsittely kansalaisten mielissä tapahtuisi mahdollisimman kivuttomasti. Niin että tästä vallitsisi selkeä, yksiselitteinen tieto, sanoo Olkinuora.

Käytännön yksityiskohtia riittää. Yle tiedotti sallivansa taloyhtiöiden keskusboksit. Mutta mahdollistaako päätös keskusboksijärjestelmän hankkimisen myös esimerkiksi kouluihin ja hotelleihin?

- Olemme käytännön esimerkkinä maininneet taloyhtiöt, mutta sama asiahan tarkoittaa tietysti kaikkia kiinteistöjä, joissa on keskusantennijärjestelmä, Olkinuora toteaa.

Päätös puhelinkokouksessa

Ulkopuolisen silmin Ylen eilinen päätös näytti salamannopealta. Aamulla Helsingin Sanomissa oli keskusdigiboksien sallimisesta laaja artikkeli, jossa haastateltiin Ylen hallintojohtajaa Jussi Tunturia. Pian liikenne- ja viestintäministeriö pyysi Yleltä kirjallista selvitystä asiasta ja Ylen hallitus kokoontui puhelinkokoukseen.

Vaikuttiko Yleisradion operatiivisen johdon eli toimitusjohtaja Mikael Jungnerin ja hänen esikuntansa toiminta järjestäytyneeltä?

- Kyllä, erittäin järjestäytynyt tilanne, Olkinuora väittää.

- Tässähän on tehty, mitä johdon pitääkin tehdä eli selvittää asioita ensin ruohonjuuritasolta. On käsitelty asunto-osakeyhtiöistä tulevaa palautetta ja sieltä nousevia asioita, ja sitten se on tuotu sitä kautta eteenpäin. Mielestäni ihan selkeä etenemistie tässä on ollut.

Kaikkia prosessi ei kuitenkaan tyydytä. Kansanedustaja Matti Kangas (kok.) lähetti tänään julkisuuteen tiedotteen, jossa hän vaatii "Yleisradion viivyttelystä digiboksiasiassa" avointa selvitystä Yleltä, viestintäministeriöltä ja ministeri Susanna Huoviselta (sd.). Kansanedustaja Kankaan mukaan ihmisiä on johdettu digiboksiasiassa harhaan lähes kolmen vuoden ajan.

- Ei siinä ole ketään johdettu harhaan. Kaikilla täytyy olla digitaalinen vastaanottolaite 1. syyskuuta. Tässä on avattu ihmisille yksi uusi mahdollisuus järjestää tämä asia, Olkinuora sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.