Mainos

Yle: Puhelimia on salakuunneltu Suomessakin

Myös Suomessa on salakuunneltu matkapuhelimia, kertoo Yle.   

Ylen mukaan suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala kertoo, että ulkomaiset valtiot ovat salakuunnelleet suomalaisia matkapuhelimia muun muassa valetukiasemien avulla.  

Supon ylitarkastaja Tuomas Portaankorva ei vahvista tietoa MTV Uutisille.

- Me emme tällaisista asioista yksityiskohtia kerro, ettei vastapuoli saisi tietää, mitä me tiedämme asioista.

- Kaikenlainen tekninen kuuntelu on mahdollista myös Suomessa ja sen vuoksi suojelupoliisi on jo pitkään korostanut, että matkapuhelimessa ei pitäisi hoitaa luottamuksellisia tai salaisia asioita, Portaankorva korosti.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.