Mainos

Yle: Nokialta yllätyskutsu Salon-tehtaan työntekijöille

Nokian Salon yksikön toimihenkilöt pelkäävät kuulevansa huonoja uutisia huomenna, kertoo Yle.

Ylen mukaan Salon toimihenkilöitä useilta osastoilta on kutsuttu palaveriin aamupäivällä.

Tapaaminen alkaa kello kymmenen. Sinne kutsuttujen määrästä ei ollut tänään tietoa eikä toimihenkilöille ole kerrottu palaverin aihetta.

Matkapuhelimia valmistava Nokia kertoi keväällä vähentävänsä Suomesta 1400 työpaikkaa ensi vuoden loppuun mennessä.

STT:n tietojen mukaan Nokia ei ole kutsunut Oulun ja Tampereen yksiköidensä henkilöstöä koolle torstaiaamuna.

Keväällä Nokia kertoi, että Salo ja Tampere ovat Pekingin ja San Diegon ohella ne paikkakunnat, joihin yhtiö keskittää Windows Phone -kehityksen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.