Mainos

Yle: Poliisien alennukset selvitetään pikavauhtia

Poliisien saamat alennukset syynätään nopealla tahdilla. Poliisihallituksen kehitysjohtaja Tomi Vuori sanoi tiistaina Ylen uutisille, että selvitys valmistuu tämän syksyn aikana.

Julkisuudessa on viime päivinä keskusteltu vilkkaasti virkavallan saamista etuuksista ja alennuksista. Iltalehti uutisoi maanantaina, että Satakunnan Osuuskauppa myöntää poliiseille ABC-ravintoloissaan 50 prosentin alennuksen ruoasta.

Turun yliopiston rikosoikeuden professori arvioi samassa lehdessä, että menettely on laiton ja että ruokaedun tarjoaminen täyttää selvästi lahjuksen antamisen kriteerit.

Poliisihallitus on Ylen mukaan selvittänyt keväästä lähtien ilmaismatkoihin liittyviä käytäntöjä ja tämän saman selvittelytyön yhteydessä ruoditaan nyt myös ruoka- ja muita alennuksia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.