Mainos

Yle: Raju takaa-ajo Venäjällä – suomalaisturistit pakenivat rajapuomin läpi

Aggressiivisesti käyttäytyvät venäläismiehet saivat suomalaisturistit pakenemaan henkensä edestä Svetogorskin kaupungissa viime viikonloppuna.

Miehet alkoivat uhkailla kahta suomalaismiestä yökerhon ulkopuolella. Heille kerrottiin, että suomalaisilla ei ollut mitään asiaa paikan päällä.

Suomalaiset lähtivätkin pois, mutta joukko venäläismiehiä seurasi heitä.

– Menimme autolle ja yhtäkkiä yksi venäläisistä iski nyrkkinsä autoni sivuikkunasta läpi, toinen suomalaismiehistä kertoo.

Venäläismiehet pahoinpitelivät suomalaisia, mutta lopulta suomalaismiehet pääsivät pakenemaan. Venäläisjoukkio lähti takaa-ajoon mustalla Samaralla. Kuskit kiilasivat toisiaan ja autot vahingoittuivat.

– Ajoin suoraan läpi rajalla olevasta puomista turvaan. Ikinä en ole pelännyt niin paljon. Jos ne olisivat saaneet meidät kiinni, niin varmaan olisimme nyt palasina jossain, suomalaismies sanoo.

Tapauksesta on ilmoitettu myös Kaakkois-Suomen rajavartiostolle.

Toinen miehistä käy säännöllisesti tankkaamassa Venäjän puolella eikä ole koskaan kohdannut vastaavaa käytöstä. Hän epäilee, että miehet tulivat heidän perässään vielä Suomen puolelle.

Poliisin mukaan Imatrankoskella oli venäläismiesten ja suomalaisten välinen yhteenotto neljän aikoihin aamuyöllä.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.