Mainos

Yle: Salo toivoo paluuta juurille – saapuuko kaupunkiin uusi Nokia?

Nokian ja Microsoftin poistuttua Salosta jäljelle jäi valtavasti työttömiä, mutta myös runsaasti kännykkäpuolen osaajia. Huhujen mukaan osaajille saattaisi olla pian taas käyttöä, kertoo Yle.

Huhujen mukaan Salo olisi saamassa uuden laitevalmistajan – kovimpien huhujen mukaan jopa lähipäivinä. Tiedotustilaisuutta aiheesta ennustetaan tälle tai viimeistään ensi viikolle.

Töitä olisi luvassa jopa muutamalle sadalle työntekijälle, ja huhujen mukaan ensimmäiset työsopimuksetkin olisi jo allekirjoitettu. Vahvistusta väitteille ei ole kuitenkaan saatu.

Epäilyjen mukaan Salon uusi yritys saapuisi Aasiasta. Samsungilla, LG:llä ja Huaweilla on jo mobiilipuolen tuotekehitystä ja tutkimusta Suomessa. Ylen tavoittama LG-One Finlandin asiakkuuspäällikkö Michael Jääskeläinen ei suostu kommentoimaan spekulaatioita.

Salossa on kuitenkin vapaana erinomaiset tilat elektroniikkatuotantoa varten. Tuotanto-, laboratorio- ja toimistotilat voitaisiin ottaa käyttöön nopeallakin aikataululla.

– Pidän täysin mahdollisena ja jopa todennäköisenä, että Salossa aloitetaan lähiaikoina ainakin jonkinlaista koetuotantoa, Salon toimintaa tunteva entinen nokialainen kertoo Ylelle.

Hi-tech osaajien yhdistys Smartsalo ja Salon kaupunki tekevät jatkuvasti töitä, jotta tehdasalue elpyisi ja sinne saataisiin uutta tuotantoa. Yhdistyksen keskeisenä osaamisalueena on nimenomaan tutkimus- ja tuotekehitys.

Microsoft osti Nokian matkapuhelinliiketoiminnan muutama vuosi sitten, ja viime kesänä yhtiö ilmoitti lakkauttavansa Salon toimipisteen toiminnan. 

Katso videolta, miten ministerit reagoivat Microsoftin irtisanomisiin keällä 2015.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.