Mainos

Yle: Televisioluvat kunnossa lähes kaikilla kansanedustajilla

Kolme kansanedustajaa on kuitenkin hankkinut televisioluvan kakkosasuntoonsa vasta lokakuussa. Säännösten mukaan kakkosasuntoon on oltava oma lupa, jos asunnossa on televisio.

Valtaosalla kansanedustajista on tv-maksurekisterin mukaan televisioluvat kunnossa. Kolme kansanedustajaa on kuitenkin hankkinut televisioluvan kakkosasuntoonsa vasta sen jälkeen, kun maksuista oli Suomessa alkanut keskustelu, kertoo Yleisradion tv-uutiset.

Säännösten mukaan kakkosasuntoon on oltava oma lupa, jos asunnossa on televisio.

Yleisradion hallintoneuvoston jäsen ja entinen liikenneministeri Kimmo Sasi lunasti kakkosluvan Viestintäviraston ilmoituksen mukaan 18. lokakuuta eli viisi päivää sen jälkeen, kun päättäjien luvista alettiin Suomessa kohista. Sasilla on ennestään ollut tv-lupa asunnossaan kotikaupungissaan Tampereella.

Kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan jäsen Hannu Hoskonen hankki kakkosluvan 17. lokakuuta. Kansanedustaja Juha Rehulan perheeseen otettiin toinen lupa 19. lokakuuta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.