Mainos

Yle: Trampoliiniturmille löytyi yhteinen nimittäjä – Lääkärit: Voltit jätettävä ohjattuun jumppaan

Lasten trampoliineilla syntyneitä vammoja tutkineet lääkärit ehdottavat, että volttien tekeminen pitäisi kieltää kotioloissa. Asiasta uutisoi Yle.

Joukko lastenkirurgeja tutki kesäkaudella 2015 tapahtuneita lasten trampoliinivammoja ja niiden syitä, sillä heistä trampoliineilla aiheutuneet vammat tuntuivat yleistyneen.

– Meitä havahdutti, että lievempien vammojen joukossa oli sellaisia oikeasti pysyvästi terveyttä tai jopa henkeä uhkaavia vammoja, lastenkirurgian erikoislääkäri, lastenortopedi Juha-Jaakko Sinikumpu kommentoi Ylelle.

– Vaikka teoriassa tiedetään, että volttien tekeminen trampoliinilla ei ole kovin turvallista, tähän asti ei ole riittävästi havahduttu siihen, että niistä oikeasti tulee kaularankavammoja.

Volttien tekemisestä kotitrampoliineille tulisikin keskustella Sinikummun mukaan lisää. Tutkimukseen osallistuneet lääkärit suosittavatkin, että voltteja ei tehtäisi enää kotitrampoliineilla vaan ne jätettäisiin ohjattuun trampoliinivoimisteluun.

– Se voi kuulostaa tylsältä, mutta trampoliinista on muutakin iloa kuin volttien tekeminen, Sinikumpu sanoo.

Yhtenä syynä vammojen määrän kasvulle lääkärit ehdottavat jättikokoisten trampoliinien tulo markkinoille sekä sosiaaliseen mediaan ladattujen temppuiluvideoiden yleistyminen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.