Mainos

Yle-veron indeksikorotus toteutuu ensi vuonna

Yle-veron indeksikorotus tehdään ainakin ensi vuonna suunnitelmien mukaan.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan indeksin jäädytyksen taakse ei ole löydetty riittävää poliittista kannatusta.

Myös aikataulu olisi ollut tiukka ensi vuoden verokorttien postituksen takia.
Orvon mukaan eduskuntaryhmät odottavat Ylen hallintoneuvoston kantaa siitä, mitä indeksikorotukselle tehdään vuodesta 2015 eteenpäin.  


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.