Mainos

Yleistyvätkö hurjat myrskyt täälläkin? Näin suomalaiset vastasivat

Suurin osa suomalaisista uskoo myrskyjen ja muiden rajujen sääilmiöiden yleistyvän tulevaisuudessa.

Vakuutusyhtiö Ifin teettämässä kyselytutkimuksessa myrskyjen yleistymiseen uskoo kuusi kymmenestä vastaajasta. Kolmannes uskoi sääilmiöiden määrän pysyvän ennallaan ja vain yksi prosentti uskoo niiden vähenevän.

Yli kolmannes vastaajista kertoo, että sääilmiöt ovat aiheuttaneet vahinkoja heille tai heidän lähipiirilleen viimeisen kahden vuoden aikana. Eniten vahinkoja itse kokeneita on Etelä-Suomessa ja vähiten Pohjois-Suomessa.

– Muutaman vuoden sisällä Suomessa on koettu useita ärhäköitä myrskyjä. Kun rajut sääilmiöt ja niiden myötä vahingot tulevat lähelle, myös kiinnostus luonnonilmiöihin varautumiseen lisääntyy, Ifin omaisuusvakuutusten johtaja Mika Viipuri kertoo.

Ifin mukaan yhtiöön tuli muutamia kymmeniä vahinkoilmoituksia kuukauden takaisista tulvista Pohjanmaalla ja Satakunnassa.

Naiset uskoivat tutkimuksessa myrskyjen yleistymiseen miehiä useammin. Ikäryhmistä eniten myrskyjen yleistymistä epäilevät alle 35-vuotiaat.

YouGov Finlandin syys-lokakuussa toteuttamaan kyselyyn vastasi 1003 18–74-vuotiasta suomalaista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.