Mainos

Ylen Heinonen: Euroviisuista suomalaisen näköinen

Viisujen pitopaikka on Ylen televisiotoiminnan johtajan mukaan vielä täysin avoinna oleva asia.

Ylen täytyy seuraavan kuukauden aikana ratkaista Euroviisujen pitopaikka ja selvitettävä tapahtuman budjetin suuruus.

Ylen televisiotoiminnan johtaja Olli-Pekka Heinosen mukaan Euroviisujen pitopaikka on vielä täysin avoinna oleva asia. Hän kuitenkin luottaa siihen, että tapahtumasta tulee onnistunut.

- Uskon, että kykenemme tekemään erittäin laadukkaan ja suomalaisen näköisen juhlan, sanoi Heinonen.

Pitopaikkaa puntaroidessa pohditaan ensiksi tilan reunaehtoja kuten vaadittavaa korkeutta, leveyttä ja ilmastointia. Heinosen mukaan Euroviisut ovat haastava tuotanto, joten oikean tilan löytäminen vaatii ennakkotyötä.

Tilan suuruus liittyy myös tapahtuman budjettiin, koska se vaikuttaa pääsylipputulojen suuruuteen. Yle käy seuraavaksi neuvotteluja budjetista Euroopan yleisradioliiton EBU:n kanssa.

Suomen Euroviisuhankkeen toiseksi vetäjäksi nimettiin Yle Radio Suomen ohjelmajohtaja Ville Vilén.Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner nimitti Heinosen ja Vilénin tehtävään tänään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.