Mainos

Ylen Richt: En tiedä, missä laudat ovat

Yleisradion ajankohtaisohjelmista vastaava päällikkö Jyrki Richt kiistää pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) väitteen, jonka mukaan Silminnäkijä-ohjelman tavoitteena olisi ollut saada pääministeri eroamaan.

- Tällainen ajatus, salaliittoteoria, on politikointia. Sillä ei ole perusteita, Richt sanoo MTV:n uutisille.

- Tämä ei ollut yritys kaataa pääministeri, tämä oli yritys tehdä tiedonvälitystyötä yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista. Se on meidän tehtävämme.

Richt kertoo seisovansa edelleen ohjelman väitteiden takana.

- Jutussamme kerroimme sen, mitä lähde meille kertoi, eli että on suoritettu tällainen maksujärjestely, jossa eräs rakennusliike on maksanut rakennustarvike-erän. Meidän lähteemme mukaan erä olisi kuulunut Vanhasten maksettavaksi ja tästä tiedosta me tietysti pidämme edelleen kiinni, oli ne laudat sitten ihan missä tahansa, Richt kertoo.

Richt myönsi MTV:n uutisille, ettei tiedä, missä lähteen tarkoittamat erikoishöylätyt laudat ovat.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.