Mainos

Ylen toimittajaa uhkailtu Venäjä-uutisoinnista: "Minun toivottiin kuolevan uraanimyrkytykseen"

Ylen tutkiva toimittaja Jessikka Aro avautui tänään Facebook-kirjoituksessaan rajusta häirinnästä ja palautteesta, jota hän on saanut liittyen kirjoittamaansa juttusarjaan.

Aron jutut käsittelevät Venäjän propagandaa internetissä levittäviä infosotureita. Toimittajan mukaan hänen elämänsä sai käänteen juttusarjan alettua.

"Lähes heti ekan juttuni julkaisun jälkeen jouduin kansainvälisen mustamaalauskampanjan kohteeksi: Johan Bäckman levitti minusta Venäjän medioissa ja pitkin Twitteriä disinformaatiota, jonka mukaan työskentelen Yhdysvaltojen ja Viron turvallisuuspalveluille, kerään laitonta Putinin kannattajien henkilörekisteriä ja olen tunnettu russofobi. Hänen tavoitteensa oli paitsi usuttaa häiriköt kimppuuni ja siten vaikeuttaa työtäni, myös viedä jutuiltani uskottavuus leimaamalla minut epäluotettavaksi jo ennen artikkelien julkaisua."

Henkilöön menevää kiusaamista

Aro sanoo, että hän on joutunut trollaajien leimaamaksi sekä Suomessa että Venäjällä. Lisäksi toimittaja on joutunut kokemaan törkeää henkilökohtaista kiusaamista.

Hänen muun muassa "toivottiin kuolevan uraanimyrkytykseen."

"Sähköpostilaatikkoni masinoitiin täyteen venäjänkielistä "Putin on paras, länsi on perseestä" -trollausta. Minulle soitettiin uhkauspuheluita ulkomailta, minua seksuaalisesti häirittiin ja nimiteltiin verkossa, yksityisasioitani, perhesuhteitani, siviilisäätyäni ja puoluetaustaani (mitä ei ole) tongittiin verkossa, minua yritettiin vetää mukaan aikaavieviin ja valheellisiin Twitter-keskusteluihin."

Aro päättää kirjoituksensa vakuuttamalla, että hän aio luovuttaa mustamaalaavan trolliarmeijan edessä, vaikka häntä vainotaan edelleen. 

"Yksi asia on varma: mitä tahansa tapahtuukin, vainoaminen ei vaikuta eikä tule koskaan vaikuttamaan työhöni toimittajana. Jatkan tutkimuksiani samalla innolla, sinnikkyydellä ja rakkaudella totuutta kohtaan kuin tähänkin asti."

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.