Mainos

Yli 4000 ulkomaalaista sai Suomen kansalaisuuden

Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna yli 4300 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaan kansalaista, kertoo Tilastokeskus.

Määrä on 900 enemmän kuin toissa vuonna. Suomen kansalaisuuden saaneista naisia oli 2600.

Ylivoimaisesti eniten kansalaisuuksia myönnettiin venäläisille, yhteensä yli 1900. Suomen kansalaisuuden saaneiden venäläisten määrä lähes kaksinkertaistui vuodesta 2009.

Toiseksi eniten kansalaisuuksia myönnettiin virolaisille. Lähes 250 virolaista sai Suomen kansalaisuuden.

Kansalaisuus myönnettiin yli sadalle iranilaiselle, turkkilaiselle, somalialaiselle, afganistanilaiselle ja ruotsalaiselle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.