Mainos

Yli puolet Suomen turvapaikanhakijoista kokenut kidutusta

Yli puolet Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista on kokenut kidutusta, arvioi Helsingin Diakonissalaitoksen Kidutettujen kuntoutuskeskus. Suomessa elää tuhansia ihmisiä, joita on kidutettu.

Kidutusta käytetään edelleen ainakin 98 maassa. Turvapaikanhakijoita ja pakolaisia tulee Suomeen erityisesti Somaliasta, Irakista ja Afganistanista. Suurin osa muuttajista on vähemmistöjen edustajia.

Kidutetut kärsivät erilaisista traumoista ja persoonallisuuden muutoksista. Välillisesti kidutus vaikuttaa myös perheenjäseniin ja voi vaikeuttaa elämää sukupolvien ajan.

Tutkimusten mukaan kidutettujen lapset kärsivät psyykkisistä ongelmista normaalia enemmän. Suomeen tulevista turvapaikanhakija- tai pakolaistaustaisista lapsista ja nuorista kolmannes on vaikeasti traumatisoituneita.

Kidutettujen hoitoa vaikeuttavat traumaan liittyvät muistihäiriöt ja haluttomuus puhua tapahtuneesta.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.