Mainos

Yliopisto-opiskelijoiden vointi tutkitaan

Laaja valtakunnallinen yliopisto-opiskelijoiden terveystutkimus käynnistyy vielä tässä kuussa. Tutkimuskyselyt lähtevät 5000 yliopisto-opiskelijalle eri puolille Suomea. Tutkimuksessa kartoitetaan monipuolisesti opiskelijoiden fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa, terveyskäyttäytymisen eri alueita, sosiaalisia suhteita, opiskelua ja terveyspalvelujen käyttöä.

Tutkimuksesta saatujen tulosten pohjalta voidaan kehittää edelleen opiskelijoiden terveydenhuoltopalveluja ja muuta hyvinvointiin vaikuttavaa toimintaa.

Nyt käynnistyvä terveystutkimus on valtaosin samanlainen kuin vuonna 2000 tehty, jolloin toteutettiin ensimmäinen valtakunnallinen tutkimus yliopisto-opiskelijoiden terveydestä ja hyvinvoinnista. Tänä talvena toteutettavassa tutkimuksessa opiskeluolosuhteita selvitetään aiempaa tarkemmin. Lomakkeeseen on lisätty esimerkiksi opiskelun työmäärän arviointia, tuen saantia ja opiskeluun liittyviä vaikeuksia selvittäviä kysymyksiä. Niin ikään opiskelijoiden työssäkäynnin kysymyksiä on tarkennettu. Erityisteemoina ovat terveydenhuollon verkkopalvelut ja seksuaaliterveys.

Tutkimus poiki hankkeita

Vuoden 2000 tutkimuksessa todettiin huomattavan osan opiskelijoista oireilevan runsaasti ja kärsivän psyykkistä ongelmista sekä stressistä. Myös runsas alkoholinkäyttö ja miesten ylipainon kertyminen tulivat tutkimuksessa esiin. Opiskelijat kokivat myös saavansa liian vähän tukea opiskeluun. Toisaalta koettu terveys oli hyvä, tupakointi harvinaista ja runsaasti liikuntaa harjoitti kaksi viidestä yliopisto-opiskelijasta.

Vuoden 2000 tutkimus on tuottanut sekä lisätutkimuksia opiskelijoiden hyvinvoinnin ongelmista että käytännön hankkeita. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö on yhteistyössä Suomen ylioppilaskuntien liiton ja Opiskelijoiden Liikuntaliiton sekä yliopistojen kanssa käynnistänyt valtakunnallisen opiskelijoiden hyvinvointihankkeen (Kehrä), jonka piirissä on toteutettu kymmeniä projekteja ja käynnissä on runsaasti opintojen ohjaukseen, yhteistoimintaan, elämänhallintaan, esiintymiseen, liikuntaan ja ergonomiaan liittyvää toimintaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.