Mainos

Yliopistoilla käyttämätöntä rahaa

Yliopistojen tiukka säästökuuri on purrut. Aamulehden mukaan yliopistojen määrärahoista jäi viime vuonna käyttämättä liki viidennes.

Yliopistoilla on käyttämätöntä rahaa, kertoo Aamulehti.

Yliopistoilta jäi viime vuonna runsaasti rahaa käyttämättä. Lamavuosina omaksutut säästökuurit ovat jatkuneet niin tehokkaina, että yliopistojen määrärahoista on jäänyt käyttämättä lähes viidennes, kertoo Aamulehti.

Eniten rahaa kirstun pohjalle jäi Helsingin, Kuopion ja Joensuun yliopistoissa.

Syinä ylijäämien kasvuun pidetään ulkopuolisen rahoituksen lisääntymistä ja pahan päivän varalle säästämistä. Osa laitoksista kärsii kuitenkin edelleen resurssipulasta, kun varoja suunnataan voimakkaasti tietyille koulutusaloille, kuten tietotekniikkaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.