Mainos

Yliopistojärjestöt vaativat leikkausten perumista

Yliopistojen henkilöstöjärjestöt ja opiskelijat vetoavat koulutusleikkausten perumiseksi.

Sen sijaan järjestöt vaativat tulevaisuuspakettia, jolla yliopistoille palautetaan kyky suoriutua perustehtävistä ja tehdään mahdolliseksi tutkimuksen laadun kehittäminen.   

Järjestöt varoittavat, että leikkausten vaikutukset kertautuvat ja kasvavat tulevina vuosina, vaikka Suomen talous lähtisi muuten nousuun.

– Leikkauspuheen ja apatian lietsonnan sijaan yliopistot, tutkimus ja opiskelijat tarvitsevat tulevaisuuden uskoa. Innostus, motivaatio ja luovuus ovat merkittävässä roolissa yliopisto- ja tutkimustyössä, liitot painottavat.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Opetusalan ammattijärjestö OAJ, Professoriliitto, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, Tieteentekijöiden liitto sekä Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.