Mainos

Yliopistojen perusrahoitus laskee ensi vuonna

Valtiovarainministeriö vaatii yliopistoilta 250 henkilötyövuoden säästämistä.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma vähentää selvästi yliopistojen käyttöön jäävää rahaa.

Perjantaina tulleen tarkennetun budjettiesityksen mukaan yliopistot saisivat ensi vuonna 20 miljoonaa euroa lisää perusrahoitukseensa, kun opetusministeriö esitti 53 miljoonaa euroa.

Yliopistojen rehtoreiden mukaan yliopistojen rahoitus käytännössä heikkenee tuottavuusohjelman takia. Valtiovarainministeriö vaatii yliopistoilta 250 henkilötyövuoden säästämistä.

- Ensi vuonna yliopistot saavat tuottavuusohjelman edellyttämien nipistysten vuoksi ehkä vain kymmenisen miljoonaa euroa, arvioi Teknillisen korkeakoulun hallintojohtaja Esa Luomala Kauppalehdessä.

Opetusministeri Sari Sarkomaa puolustaa yliopistoja säästötalkoilta.

- Sekä hallitusohjelmassa että kehysriihessä on päätetty, että tuottavuusohjelmaa tarkistetaan opetusministeriön osalta. Tuottavuusohjelma estää usein järkevän toiminnan, joten sen uudelleenarviointi on aivan välttämätöntä, ministeri sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.