Mainos

"Yliopistot laiminlyövät hankintojen kilpailuttamista"

Valtiontalouden tarkastusvirasto moittii yliopistoja huonosta taloudenpidosta. Viraston mielestä yliopistoissa on unohdettu hankintojen kilpailuttaminen.

Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan yliopistoissa laiminlyödään hankintojen kilpailuttamista. Neljään yliopistoon tehdyn tarkastuksen mukaan hankinnat tehdään myös turhan hajanaisesti, mikä lisää kustannuksia.

Tarkastuksen kohteena olivat Helsingin ja Turun kauppakorkeakoulut sekä Joensuun ja Vaasan yliopistot.

Kaikissa havaittiin puutteita kilpailuttamisessa. Monissa tapauksissa hankintoja ei kilpailutettu lainkaan. Lisäksi kilpailutussääntöjä rikottiin muuten, ja hankintaan liittyviä asiakirjoja jäi laatimatta. Tarkastetut yliopistot käyttivät vuonna 2000 hankintoihinsa yhteensä noin 29 miljoonaa euroa eli keskimäärin viidenneksen kaikista menoistaan.

-Yliopistot tekevät hankintoja monilta eri toimittajilta ja pienissä erissä. Tällöin hankintojen kilpailuttamis-, laskutus- ja muut prosessointikustannukset nousevat suuremmiksi kuin, jos hankintoja keskitettäisiin, tarkastusvirasto toteaa tiedotteessaan. -Hankinnoista vastaavat jopa kymmenet eri yksiköt, jolloin hankintamenettelyjen asiantuntemusta vaaditaan myös satunnaisesti hankintoja tekeviltä henkilöitä.

Yliopistot hankkimaan yhdessä

Tarkastusvirasto esittää hankintojen keskittämistä sekä yliopistojen sisällä että mahdollisesti myös valtakunnallisesti eri yliopistojen kesken. Rahaa ja aikaa säästyisi, ostajien taito kehittyisi ja suurista eristä voitaisiin tinkiä alennusta.

Tarkastusvirasto huomauttaa myös, että joillain hallinnonaloilla on jo yritetty parantaa hankintojen ohjausta.

Opetusministeriö ei kuitenkaan ole vielä ryhtynyt ohjaamaan hankintoja. Kilpailuttamisesta on säädetty mm. julkisia hankintoja säätelevässä laissa. Kilpailuttamisen kynnysarvoista on säädetty asetuksessa. Säännösten mukaan hankinnat pitää tehdä mahdollisimman edullisesti. Yli neljännesmiljoonan euron arvoiset hankinnat pitää kilpailuttaa EU:n laajuisesti.

Nyt julkistetun tarkastusraportin lisäksi Valtiontalouden tarkastusvirasto on myös muuten puuttunut yliopistojen tapaan hoitaa hankintoja.

Turun yliopisto velvoitettiin viime vuoden tilintarkastuksen yhteydessä parantamaan hankintatoimen sisäistä valvontaa, ja poliisi tutkii Kuopion yliopiston painatuspalvelujen ulkoistamista koskevaa hankintapäätöstä, josta tarkastusvirasto teki rikosilmoituksen.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 26.09.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.