Mainos

Yliopistot valmistautuvat maisteriryntäykseen

Poikkeuksellisen moni suomalainen aikoo suorittaa tänä keväänä maisterin tutkinnon. Pitkään opiskelleilla on kiire saada opintonsa päätökseen ennen lukuvuoden loppua, sillä muussa tapauksessa yliopistojen tutkinnonuudistus saattaa hankaloittaa valmistumista.

Yliopistotutkinnot uudistuivat syksyllä 2005. Sitä ennen opintonsa aloittaneet saivat tuolloin kolme vuotta aikaa jatkaa opintojaan vanhan järjestelmän mukaan. Nyt siirtymäaika on kulumassa umpeen.

- Kukaan ei menetä oikeuttaan tutkinnon suorittamiseen, vaikka ei valmistuisikaan tänä keväänä, rauhoittaa tietojärjestelmäpäällikkö Sari Zitting Helsingin yliopistosta.

Ensi syksystä alkaen kaikkien on kuitenkin opiskeltava uuden järjestelmän mukaan. Aiemmat opintosuoritukset eivät vanhene, mutta uudessa järjestelmässä saatetaan vaatia osittain eri suorituksia kuin vanhassa. Vanhassa järjestelmässä aloittaneille tästä saattaa koitua paljon lisää työtä.

Esimerkiksi Lapin yliopiston kasvatustieteen opiskelijat joutuvat opiskelemaan aiempaa enemmän kieliä, jos he eivät valmistu määräajan loppuun mennessä. Opintoasiainpäällikkö Mervi Tikkanen kertoo, että lähestyvä aikaraja näkyi jo viime vuonna niin, että kasvatustieteen maistereita valmistui tavallista enemmän. Täksi kevääksi odotetaan vielä suurempaa ryntäystä.

Maisteriksi 27 vuodessa

Tutkinnonuudistus on houkutellut yliopistolle myös monia sellaisia opiskelijoita, jotka eivät ole suorittaneet kurssin kurssia vuosiin. 45-vuotias Markku Halme viimeistelee juuri graduaan, jotta saisi maisterin paperit kevään aikana. Opinnot hän aloitti vuonna 1981.

- Ajattelin, että jos en tee tätä nyt, en tee sitä koskaan. Uudistus olisi vaikuttanut minun tapauksessani niin paljon, ettei minulla olisi millään riittänyt motivaatio.

Halme opiskelee Helsingin yliopistossa englantilaista filologiaa. Hän on ollut yliopiston kirjoilla läsnäolevana opiskelijana koko 27 vuoden ajan, vaikka väliin on mahtunut monia vuosia, joina hän ei ole opiskellut lainkaan.

Tutkinto on jäänyt suorittamatta siksi, ettei valmistumisesta ole tuntunut olevan hänelle hyötyä. Oman alan työt eivät nimittäin ole kiinnostaneet häntä.

Nyt gradun tekeminen on kuitenkin innostanut niin paljon, että Halme harkitsee jatko-opintoja ja tutkijan uraa.

Osa otti varaslähdön

Maisteriryntäyksestä saatiin esimakua jo viime vuonna. Ylitarkastaja Birgitta Vuorinen opetusministeriöstä kertoo, että Suomen yliopistoista valmistui viime vuoden aikana lähes 14 000 maisteria. Kahtena edellisenä vuonna maistereita oli saatu noin 13 000 vuosittain.

Tänä keväänä valmistujia arvellaan olevan vielä selvästi enemmän.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.