Mainos

Ylisuuret ylityöt vähenivät Suomessa

Viimeksi kuluneen vuoden aikana liki kymmenellä työpaikalla yksi tai useampi ihminen paiski ylitöitä yli 600 tuntia. Lain mukaan ylitöitä saa tehdä vuodessa korkeintaan 330 tuntia.

Törkeitä työaikarikkomuksia on tehty Suomen työpaikoilla viimeksi kuluneen vuoden aikana vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työsuojelupiirit julkaisivat alkuvuonna kerätyt ylityöluvut tänään.

Yhdeksällä työpaikalla yksi tai useampi ihminen paiski ylitöitä yli 600 tuntia, kun vuosi takaperin vastaavan ajan urakoineita oli 16. Lain mukaan ylitöitä saa tehdä vuodessa korkeintaan 330 tuntia.

Eniten ylityönormien ylityksiä tehtiin kuljetusalalla. Yhdeksästä törkeän paljon ylityötä teettäneestä työnantajasta peräti seitsemän oli kuljetusyrityksiä. Kuljettajien ylipitkistä työpäivistä aiheutuu paitsi terveysriski työntekijälle, myös turvallisuusuhka muille liikenteenkäyttäjille.

Lieviä ylityösäännösten rikkomuksia tehtiin suunnilleen yhtä paljon kuin vuotta aiemmin eli joka 20. työpaikassa. Törkeitten ylityömäärien lasku saattaa johtua valvonnan tiukentumisesta.

- Mielellään ajattelisin, että se, että tarkastuksia on tehty useana vuonna, olisi tuottanut hedelmää, pohtii Turun ja Porin työsuojelupiirin lakimies Vesa Ullakonoja.

Monessa paikassa kirjanpito puuttui täysin

Toimialakohtaiset erot työaikamääräysten noudattamisessa ovat suuria. Teollisuudessa pykäliä noudatetaan selvästi keskimääräistä paremmin. Yli kolmanneksessa työpaikoista ylityötä ei ollut teetetty lainkaan, ja ylityötä teettäneistä puolet oli noudattanut säädöksiä.

Työaikakirjanpito puuttui kokonaan tai oli puutteellinen 15 prosentilla työnantajista. Työaikojen kirjaaminen on parantunut vuoden aikana erityisesti kuljetusalalla. Silti kuljetusyrityksissä todetaan edelleen eniten puutteita kirjaamisessa. Ongelmallisia ovat myös rakennus- ja ravintola-alat.

Viranomaisten mukaan työaikakirjanpitojen laiminlyönnit ja laittomat ylityöt tukevat harmaata taloutta ja henkilöstön eriarvoista kohtelua. Koko maassa on tämän vuoden alusta tehty työaikatarkastuksia 2 600 työpaikalle. Niissä työskentelee lähes 100 000 työntekijää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.