Mainos

Ylivelkaantuneille kaivataan valtion tukea

Kirkko ja elinkeinoelämä ovat auttaneet ylivelkaantuneita velkajärjestelyin ja vertaisryhmien kautta. Nyt vastuuta halutaan siirtää enemmän valtiovallalle.

Lamavuosien jäljiltä Suomessa on vielä 30 000 ylivelkaantunutta. Kaikki eivät pääse velkajärjestelyjen piiriin ja moni konkurssin kokenut ei yksinkertaisesti jaksa omin voimin setviä raha-asioitaan.

Kirkko ja elinkeinoelämä ovat tukeneet hankalimmissa tilanteissa olevia ylivelkaantuneita sekä velkajärjestelyin että vertaisryhmiä perustamalla. Nyt vastuuta haluttaisiin siirtää enemmän valtiovallan suuntaan.

Ari Neuvosen kahvila-ravintolayritys kaatui konkurssiin vuonna 2001. Vasta tänä syksynä hän pääsi viisivuotiseen velkajärjestelyyn ja elämä näyttää taas valoisammalta. Siitä hän kiittää kirkon Kaski-ryhmää, jonka vertaistuki osoittautui esimerkiksi kunnan velkaneuvontaa paljon tehokkaammaksi. Nyt odotetaan, että valtiovalta ryhtyisi rahoittamaan tätä toimintamallia.

- Meillä on sellanen kuva että me paljon paremmin pystytään auttamaan, me autettiin niinkun itseämme henkisesti, fyysisesti, taloudellisesti. Se ryhmä pystyy tuottamaan taas yhteiskuntaa edistäviä henkilöitä, kuvailee Ari Neuvonen.

Neuvonen osallistui tänään Kuopiossa järjestettyyn ylivelkaantuneiden yrittäjien ja päättäjien tapaamiseen. Koollekutsujana oli piispa Wille Riekkinen.

- Ylivelkaantuminen on nykyaikaista orjuutta, jota ei tulisi sallia sivistysvaltiossa eikä muuallakaan. Sen takia toivon, että valtiovalta kiinittäisi asiaan huomiota ja rahaa löytyisi sekä velkasovitteluun, tällaisten ohjelmien laatimiseen että myös henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuuteen.

Kirkko tukee ylivelkaantuneita myös akordirahastojen kautta, joiden varoista puolet on saatu yrityselämältä. Apua on saanut yli 200 sellaista yrittäjää, jotka eivät pääse muihin velkajärjestelyihin. Ainakin itäinen akordirahasto toimii vielä ensi vuoden, mutta yritysten rahoitus on hiipumassa.

Valtiovallalta ei saatu lupauksia tuesta, mutta työministeri Tarja Filatov korosti, että lainsäädäntö on menossa toivottuun suuntaan.

- Ajatus on ollut se, että velat tietyssä vaiheessa voisivat vanheta. Jos ei niitä ikään kuin uudelleen aktivoida, niin sitä ikuista taakkaa ei olisi, ja luulen että, tämä toisi osalle helpotuksen.

Kymmenien tuhansien perheiden elämä on edelleen poikkeustilassa laman jäljiltä, mutta myös uusia ylivelkaantuneita tulee koko ajan lisää.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 14.11.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.