Mainos

Yllättikö Berlusconin tuomio? Presidentti Halonen epäröi vastaustaan

Presidentti Tarja Halonen pitää Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin tänään saamaa tuomiota merkittävänä.

– Vakava juttu, Halonen totesi Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelmassa.

Ohjelmassa suorapuheisesti esiintynyt Halonen päätyi hieman epäröimään, kun tältä kysyttiin yllättikö Berlusconin saama tuomio.

– Minusta tuntuu, ettei tähän ole oikeaa vastausta. Mutta olihan se vakavaa.

Presidentti muisteli ohjelmassa myös Suomen ja Italian vääntöä elintarvikevirastosta, jossa Berlusconilla oli myös osansa.

Ainoastaan Italia vastusti tuolloin elintarvikeviraston tuomista Suomeen. Koska asiasta tarvittiin yksimielisyys, sanottiin että sen paremmin Suomi kuin Italia ei virastoa saa, mikäli yhteisymmärrystä ei synny.

Berlusconi ehdotti tuolloin neuvotteluja käyneelle pääministeri Matti Vanhaselle sekä Haloselle, että Suomi ottaisi elintarvikeviraston sijaan kemikaaliviraston.

Ehdotukseen tartuttiin. Halonen muisteli huvittuneena asian julkisuudessa saamaa käännettä.

– Sanottiin, että hän (Berlusconi) oli hurmannut minut. Ja se oli todella taitavasti tehty, koska kumpikaan meistä, eli Vanhanen tai minä emme huomanneet tätä.

(MTV3)

Katso Tarja Halosen haastattelu (Enbuske & Linnanahde Crew 26.10.2012)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.