Mainos

Ympäristökeskus: Kollaja-hankkeessa monia puutteita

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on antanut lausuntonsa kiistellyn Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista.

Ympäristökeskuksen mukaan hankkeesta laadituissa selvityksissä on monia puutteita. Lisäksi arviontiselostus on joiltain osin riittämätön.

Pohjolan Voima haluaa rakentaa Iijokeen 50 neliökilometrin kokoisen tekoaltaan voimalaitoksineen. Kiistelty hanke vaatisi koskiensuojelulain purkamista.

Ympäristökeskuksen mukaan hanke heikentää merkittävästi Pudasjärven Natura-suojelun perusteena olevia luontotyyppejä. Ympäristökeskus huomauttaa, että luonnonsuojelulain mukaan tällaisessa tapauksessa hankkeelle ei saa myöntää lupaa.

Mikäli hankkeen ajamista jatketaan, ympäristökeskus vie asian valtioneuvoston käsittelyyn. Hankkeen vaikutusalueella on kolme Natura-aluetta.

- Natura-ristiriita on selvitettävä. Valtioneuvosto on siinä se foorumi, mutta valtioneuvostollakaan ei ole vapaa harkintavalta päätöksessään luonnonsuojelulain rajoitusten vuoksi, sanoo luonnonsuojelupäällikkö Eero Kaakinen Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta.

Kaakinen ei halua kuitenkaan ottaa suoraan kantaa siihen kaatuuko Kollajan allashanke ympäristökeskuksen lausuntoon.

- Siihen en nyt sano mitään, mutta kyllähän Kollaja-hanke vaikeutuu selvästi, Kaakinen toteaa.

Selvitystyössä puutteita

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen mukaan hankkeen arviontiselostus on mittava, mutta sen viimeistelytyö on jäänyt osin kesken.

Puutteita on erityisesti virtaamien ja tulvien vähenemisen pitkäaikaisvaikutusten arvioinneissa, uhanalaisten lajien ja luontotyyppien selvittämisessä sekä elinympäristömallinnuksen tulosten varmentamisessa.

Ympäristökeskus toteaa, että vaihtoehtojen tarkastelu on puutteellista, mikä vaikeuttaa ympäristövaikutusten vertailua.

Lausunnossa huomautetaan myös, että ilman riittäviä maaperätutkimuksia ja varsinaista Natura-arviointia on tehty ennenaikainen johtopäätös, ettei hankkeella olisi minkäänlaista vaikutusta alueen luontotyyppeihin.

(MTV3)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.