Mainos

Ympäristöriskit uhkaavat Päijännetunnelia

Miljoonalle pääkaupunkiseudun asukkaalle juomaveden tuovaa Päijännetunnelia uhkaavat ympäristöriskit. Riskialueet sijaitsevat pääasiassa tunnelin eteläpäässä pääkaupunkiseudulla.

Tunnelin läheisyydestä löytyi tutkittaessa ainakin 25 arkaa aluetta, joista haitta-aineet pääsisivät helposti virtaamaan tunneliin. Erilaista riskialtista toimintaa kuten liikenneväyliä, huoltamoita ja kaatopaikkoja löytyi peräti sadasta kohteesta tunnelin läheltä.

Vaarallisia aineita voisi päästä veteen esimerkiksi liikenneväyliltä, huoltamoilta ja kaatopaikoilta, ilmenee tänään julkistetusta tutkimuksesta, jonka tekivät Suomen ympäristökeskus ja Pääkaupunkiseudun Vesi.

Eräs riskialue Helsinki-Vantaan lentoasemalla


Yksi riskialueista on Helsinki-Vantaan lentoaseman ympäristö. Uusin kolmas kiitotie toi lentokenttätoimintoja aivan tunnelin läheisyyteen. Myös rakentaminen maan alle lisää riskejä. Suunnitteilla oleva Marja-Rata kulkisi lentoaseman ali aivan Päijännetunnelin vierestä.

Muita riskialueita löytyy esimerkiksi kehä kolmosen varresta, Hausjärven Oitista, Tuusulasta ja Hyvinkäältä. Kaikki Päijännetunnelin läheisyydessä sijaitsevat liikenneväylät, huoltamot, kaatopaikat ja sahat aiheuttavat riskin. Tällaista toimintaa löydettiin sadasta kohteesta tunnelin läheisyydessä.

- Kyllähän siihen pitäsi pyrkiä, että sellaista kuormittavaa toimintaa ei tunnelivyöhykkeelle sijoitettaisi, mistä voi jatkuvasti aiheutua haitta-aineen pääsyä maaperään, sanoo vanhempi tutkija Annukka Lipponen Suomen ympäristökeskuksesta.

Jos haitta-ainetta pääsisi Päijännetunneliin, se saataisiin todennäköisesti myös puhdistettua.

- Veden viipymä tunnelissa on yhdeksän vuorokautta ja siellä on useampiakin kohtia, missä virtaus voidaan katkaista rakenteilla, Lipponen kertoo.

Haitta-aine havaittaisiin viimeistään Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen laboratoriossa ja veden jakelu kotitalouksiin voitaisiin estää.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 14.01.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.