Mainos

Ympäristösäännöt tulevat myös arkuille ja uurnille

Päästöjä saattaa tulla arkuissa ja uurnissa käytettävistä lakoista ja maaleista, sekä myös täytteistä ja kankaista, joilla arkut päällystetään.

Suomessa aletaan vähentää hautausmaiden ja tuhkauksen ympäristöhaittoja uudella tavalla. Parhaillaan viimeistellään EUn direktiiveihin pohjautuvia sääntöjä arkkujen ja uurnien materiaaleista.

Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa määräyksiä ei vielä ole. Uusia sääntöjä viimeistelläänkin nyt, kertoo työryhmäpuheenjohtaja Göran Lindström Suomen hautaustoiminnan keskusliitosta.

- Nythän ongelma on se, että kaikissa pohjoismaissa on olemassa määräyksiä tai suosituksia olemassa ja Suomi on ainoa maa, missä ei ole minkäänlaisia suosituksia. Tästä syystä olemme tehneet työtä puolitoista vuotta ja mietintö valmistuu kuukauden sisällä.

Mietinnössä esitetään laatuohjeet valmistajille ja maahantuojille siitä, miten vähennetään ympäristökuormitusta.

- Päästöjä saattaa tulla lähinnä lakoista ja maaleista ja myös arkuissa käytettävistä täytteistä ja kankaista, joilla arkut päällystetään, Lindström kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.