Mainos

Ympäristöystävällisemmät pakkaukset yleistyvät

Uusiutuvista materiaaleista valmistetut pakkaukset kasvattavat suosiotaan. Puupohjaiset kuitupakkaukset antavat uusia mahdollisuuksia Suomen metsäteollisuudelle. Coca-Cola ja Sinebrychoff puolestaan tuovat syyskuussa Suomessa markkinoille kasvispohjaista muovia sisältävät juomapullot.

Uusissa pulloissa kasvipohjaista muovia on 15 prosenttia, mutta tavoitteena on täysin kasvipohjainen kierrätettävä muovipullo.

- Se on jo kyetty valmistamaan laboratoriossa, mutta ratkaisu ei vielä toimi kaupallisessa käytössä. Saattaa vielä viedä 6-7 vuotta ennenkuin meillä on kokonaan kasvipohjainen muovipullo käytössä, arvelee Coca-Cola Finlandin viestintäpäällikkö Théa Natri.

Tutkijan mukaan uusiutuvista materiaaleista valmistetut biopakkaukset ovat jo trendi maailmalla. Kun Coca-Colan kaltaiset tunnetut yhtiöt ottavat niitä käyttöön, muut yritykset seuraavat nopeasti perässä.

- Sillä tavoitellaan uutuutta, näkyvyyttä, mutta onneksi siellä takana on myös oikeita isoja asioita eli sillä tavoitellaan pitkässä aikajaksossa kestävämpiä tuotteita. Sellaisia tuotteita, joilla on mahdollisuus toimia 2020-30 -luvuilla, jolloin öljypohjaisuus on vielä isompi kysymys, sanoo VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin.

Kuitupakkaukset mahdollisuus metsäteollisuudelle

Teknologian tutkimuskeskus VTT kehittää biomuoveja puusta ja muotoiltavia puupohjaisia pakkauksia, joilla on muovin ominaisuuksia. Asiantuntija uskoo, että puupohjaiset kuitupakkaukset ovat lupaava mahdollisuus Suomen metsäteollisuudelle.

- Suomalaiset yritykset ovat isoja toimijoita alalla, isoimpien joukossa. Ja kyllä tällä tulee olemaan iso merkitys Suomen metsäteollisuuden tulevaisuudelle, ennakoi tutkimusprofessori Harlin.

Toistaiseksi Suomessa on kaupoissa vain muutamia uusiutuvista materiaaleista valmistettuja ja biohajoavia pakkauksia, mutta asiantuntija uskoo niiden määrän kasvavan lähivuosina.

- Suomesta löytyy leikkeleitä ja meijerituotteita, jotka haluavat erottua ekologisuudella tai terveysvaikutuksilla. Tätä sanomaa vahvistetaan pakkauksilla. Saksassa on jo Suomea enemmän biopakkauksia. Maailman edelläkävijä on Kalifornia, jossa jonkun myymälän koko tarjonta voi olla pakattuna biopohjaisiin pakkauksiin, tietää Harlin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.