Mainos

Ympärivuorokautisessa sosiaalipäivystyksessä puutteita

Sosiaalipäivystyksessä on yhä puutteita osassa Suomen kuntia. Ongelmia on etenkin yö- ja viikonloppupäivystysten järjestämisessä.

Esimerkiksi Oulussa yöaikainen sosiaalipäivystys on ulkoistettu lastenkodille. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto selvittelee parhaillaan järjestelyn lainmukaisuutta.

Sosiaali- ja terveysministeriö valvoo aiempaa tehokkaammin sosiaalipäivystystä.

- Vaadimme kuntia laittamaan päivystyksen kuntoon. Eniten ongelmia on niillä kunnilla, jotka eivät tee muiden kuntien kanssa yhteistyötä ilta-, yö- ja viikonloppupäivystyksissä, toteaa hallitussihteeri Lotta Silvennoinen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Ministeriön tavoitteena oli, että sosiaalipäivystys olisi ollut kunnossa kunnissa jo vuoteen 2007 mennessä. Tavoite ei kuitenkaan täysin toteutunut ja nyt on merkkejä siitä, että jo olemassa olevia järjestelmiä puretaan.

Ministeriössä on valmisteilla kunnille opas, joka auttaa sosiaalipäivystyksen järjestämisessä.

Ministeriön määritelmän mukaan sosiaalipäivystys vastaa kiireelliseen sosiaaliseen avuntarpeeseen kaikkina vuorokauden aikoina ja viikonpäivinä. Kiireellisen avun tarpeessa voi olla hoivaa vaille jäänyt lapsi, nuori ongelmineen tai vanhus, jonka kunto heikkenee äkillisesti tai päihteiden käytön vuoksi nopeasti hoitoa tarvitseva.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.