Mainos

Yrittäjä uskoo taksiuudistuksen hyödyttävän kaikkia – "Keskimäärin kyydin hinta laskee"

Liikennekaareen sisältyvä taksiliikenteen vapauttaminen on huolestuttanut niin kuluttajia kuin taksialaakin. Taksiyritys Kajon Oy:n toimitusjohtaja sen sijaan näkee uudistuksessa lähes pelkästään positiivisia puolia.

Taksipalveluja tarjoavan Kajon Oy:n toimitusjohtaja Jari Kujalan mielestä taksiliikenteen vapauttaminen olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten.

– Jäämme ihan jalkoihin, jos taksialan uudistuksessa ei päästä nopeasti liikkeelle. Uudistus antaa erittäin hyvät mahdollisuudet pysyä mukana alan kehityksessä, Kujala sanoi Huomenta Suomen lähetyksessä.

Liikenneministeriön esityksen mukaan taksiliikennettä tullaan vapauttamaan nykyisestä heinäkuussa 2018. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että taksitoiminnan sääntelyä väljennetään, mutta toimintaan tarvitaan edelleen lupa.

Kujala uskoo, että yrityksille ja kuljettajille asetetut pätevyysvaatimukset riittävät pitämään laatutason jatkossakin korkealla. Uudistuksen myötä alalle saattaa hänen mukaansa syntyä myös uusia yhtiöitä.

Hinnat ennemmin laskevat kuin nousevat

Julkisessa keskustelussa on pelätty taksien hintojen nousua tai ainakin muuttumista vaikeasti ennakoitaviksi. Kujala uskoo hinnankin muodostuvan loppupeleissä kuluttajaa hyödyttäväksi.

– Taksiliiketoiminnassa on kolme tärkeää asiaa: autojen käyttöaste, käyttöaste ja käyttöaste. Uudistus poistaa monia jäykkyyksiä, jotka ovat pitäneet käyttöasteen alhaisena ja siten nostaneet kyydin hinnan korkeaksi. Nyt kun käyttöaste parantuu, syntyy taloudellista liikkumavaraa, jota voidaan jakaa myös asiakkaisiin päin. Keskimäärin kyydin hinta pitäisi siis olla tulossa enemmän alaspäin kuin ylöspäin.

Toisaalta hinta alkaa määräytyä kysynnän mukaan, jolloin kiireisimpinä ruuhka-aikoina kyydin hinta voi nousta nykyistä korkeammaksi. Kujala ei kuitenkaan näe tätä ongelmaksi.

– Uskon, että tässä mennään siihen suuntaan, että hyvin rajattuina ruuhkahuippuina, kuten vappuna ja uutena vuotena, hinta on korkeampi. Esimerkkiä haetaan lentoliikenteestä, jossa tämä kysyntään ja tarjontaan perustuva hinnoittelu on jo tuttua.

Katso jutun yläosan videolta, miten taksialan vapauttaminen voisi Jari Kujalan mukaan auttaa työttömyyden taittamisessa ja turvapaikanhakijoiden työllistämisessä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.