Mainos

Yrittäjät: Ydinvoimapäätös tukee suomalaista työtä ja yrittämistä

Suomen Yrittäjien mielestä eduskunnan myönteisellä päätöksellä Teollisuuden Voima Oy:n hakemukseen viidennen ydinvoimalan rakentamiseksi on merkitystä paitsi energiavaltaiselle vientiteollisuudelle ja sen alihankinnoille myös muulle yritystoiminnalle.

Riittävä perusvoiman tuotanto pitää Suomen sähkön hinnan jatkossakin kilpailukykyisenä. Tällä on merkitystä myös pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka joutuvat maksamaan käyttämästään sähköstä korkeamman veroluokan mukaista hintaa,Suomen Yrittäjät toteaa tiedotteessaan.

Suomen Yrittäjät korostaa, että myönteisestä ydinvoiman lupapäätöksestä huolimatta on huolehdittava myös muiden energian tuotantotapojen ja niihin liittyvän teknologian kehityksestä. Uuteen energiateknologiaan liittyy muun muassa runsaasti korkeaan osaamiseen perustuvia mahdollisuuksia, joissa on myös huomattavaa vientipotentiaalia, Yrittäjät korostavat.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.