Mainos

Yrittäjiä aiempaa enemmän ehdolla kuntavaaleissa

Puolueet ovat lisänneet yrittäjäehdokkaiden määrää. Verkkoapilan mukaan yrittäjäehdokkaita on puolueiden ehdokaslistoilla hieman enemmän kuin neljä vuotta sitten.

Suomen Yrittäjien alustavien tietojen mukaan yrittäjäehdokkaita on noin 200 enemmän kuin viime kunnallisvaaleissa. Ehdokkaita on tänä vuonna kaiken kaikkiaan 4500, joista 2200, eli noin puolet on Suomen Yrittäjien jäseniä. Vuonna 2004 jäsenyrittäjiä oli ehdokkaana reilut 2000. Ehdokkaita on siis tänä vuonna hieman enemmän kuin neljä vuotta sitten.

- Kun myös valtuutettujen määrä on laskenut, niin ehdokasmäärä on selvästi noussut, järjestöjohtaja Kari Hiltunen Suomen Yrittäjistä kertoo.

Noin 80 prosenttia Suomen Yrittäjien jäsenehdokkaista edustaa joko kokoomusta tai keskustaa. Suurin määrä yrittäjäehdokkaita on kokoomuksella, jonka listoilla on 950 yrittäjää. Keskustalla jäsenyrittäjiä on ehdolla 730. Sosiaalidemokraatteja on jäsenyrittäjäehdokkaista 132 eli noin kuusi prosenttia kaikista jäsenyrittäjistä.

- Sosiaalidemokraattien ehdokasmäärä on tullut noin prosenttiyksikön alaspäin, Hiltunen sanoo.

"Suuri ehdokasmäärä yllätti"

Perussuomalaisten yrittäjäehdokkaiden määrä on selvästi noussut vuoden 2004 vaaleista.

- Jäsenyrittäjiä on 57, mutta jos katsotaan kaikista yrittäjäehdokkaista, myös niistä jotka eivät kuulu liittoon, on perussuomalaisia ehdokkaita yli 200. Ehdokkaiden määrä on merkittävästi lisääntynyt, Hiltunen sanoo.

Vihreitä jäsenyrittäjäehdokkaita on 56, RKP:llä 47 ja kristillisdemokraateilla 68. Mutta eikö yrittäjäehdokkaita ole vaikea saada?

- Tämä ei kyllä mielestäni pidä paikkaansa. Olen positiivisesti yllättynyt näin suuresta ehdokasmäärästä. Myöskään alueellisia eroja yrittäjäehdokkaissa ei ole.

Neljä vuotta sitten puolet yrittäjäehdokkaista meni läpi valtuustoon. Perinteisesti kokoomuksella on yrittäjäehdokkaita enemmän Etelä-Suomessa. Pohjoisessa sen sijaan suurin osa yrittäjäehdokkaista kuuluu keskustaan.

- Keskustalla oli viime kunnallisvaaleissa parempi läpimenoprosentti, Hiltunen kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.